Elämän karut kävyt (

Helmikuun viimeinen viikko on jo meneillään. Tiistaina olikin sitten sairaalapäivä orpiksessa. Aamulla töihin mennessäni katsoin kun eräs vauva oli todella kipeän näköinen, hänen silmänsä vain pyörivät päässä ja hän oli oudon värinenkin. Mentiin erään hoitajan kanssa johtajan luokse kertomaan asiasta ja päätettiinkin sitten yhteistuumin lähteä viemään vauvaa sairaalaan. (vaikka ensin käytiin keskustelua onko tilanne vielä niin paha, että tarvitsee sairaalahoitoa). Mentiin Avenue-nimiseen sairaalaan, joka ei ole niin kallis paikka kun esimerkiksi Aga Khan-sairaala, jota esim. itse käyttäisin jos täällä jotain sattuisi. Pääseminen lääkärin vastaanotolle otti kauan aikaa, ja orpiksen hoitaja jäi vauvan kanssa sinne.

Me päätimme orpokodin johtajan ( Hannah) ja hollantilaisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa lähteä toiseen sairaalaan katsomaan erästä poikavauvaa, josta Hannah oli saanut puhelun maanantaina. Vauva on 1kk ikäinen ja hänet oli löydetty puskaan jätettynä kadulta vasen jalka murtuneena. Kyseinen vauva oli viety Thikan sairaalaan jalan kipsausta varten. Thika on Nairobista noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Sairaala oli melko alkeellinen, mutta oli mielenkiintoista tutustua paikalliseen sairaalaan. Menimme katsomaan vauvaa, joka makasi sairaalasängyssä huovan päällä jalka kipsissä. Ihmettelimme kuinka noin pienen vauvan jalka voi olla poikki, sillä vauvan luut ovat hyvin joustavat, eivätkä mene poikki kovinkaan helpolla. Näimme röntgenkuvat, jossa jalan luu oli selvästi poikki. Vauvan jalkaa on siis todennäköisesti väkisin väännetty niin, että sääriluu on mennyt poikki. Ihan kamalaa :/ Sairaala oli köyhä, eivätkä he omistaneet koko sairaalassa kuin yhden vaipan. (Normaalisti sairaalaan mennessä viedään omat vaipat mukanaan sinne, esimerkiksi jos äiti menee synnyttämään).  Vauva makasikin sängyssä omien ulosteidensa seassa. Kävimme hollantilaisen kaverin kanssa ostamassa sairaalalle vaippoja.

Tämän jälkeen menimme sosiaalityöntekijän toimistoon juttelemaan lapsen kohtalosta. Lapsesta oli kirjoitettu ruutupapeille käsin puolen sivun mittainen epikriisi, jossa todettiin lapsen löytyneen kadulta jalka murtuneena, eikä vanhemmista ole tietoa. Tämä on siis ainoa dokumentti lapsesta. Eli kun lapsi on isompi ja haluaisi tietää menneisyydestään ja historiastaan, on hänelle annettavana vain tuo ruutupaperilappunen, aika karua. Suunnittelimme lapsen siirtoa Mograan, sillä sairaalassa lapsi ei voinut kovin kauaa enää olla. Mahdollisesti lapsi siirtyykin pian Mogran orpokotiin, kunhan jalan kipsi on saatu pois.

Aika ajatuksia herättävä päivä oli tuo eilinen työpäivä. Ei voi kyllä ymmärtää miten julmaa elämä täällä välillä on. Jotkut tulevat niin nuorena raskaaksi, että eivät vain voi pitää lasta kun itsestä huolehtiminenkin vaatii ponnisteluja. Tästä syystä lapsia jätetään usein kadulle kuolemaan.  Ja perhesuunnittelusta tai ehkäisystä ei monella ole edes minkäänlaista käsitystä. Eli jos tullaan raskaaksi ja lasta ei voi pitää, niin sitten se vaan jätetään jonnekin. Ei ajatusta siitä, että ottaisi vastuun siitä, että tulee raskaaksi. Toki tapahtuu myös paljon esim.raiskauksia, jolle nainen ei voi itse mitään. Tämä on kuitenkin iso ongelma täällä, kun ei ole tietämystä juuri esim. ehkäisystä. Huomenna töihin mennessäni varmasti selviää mikä Mogran yhtä vauvaa oikein vaivasi ja ovatko päässeet jo sairaalasta pois, toivottavasti kaikki on hyvin.

Tänään olen viettänyt kotipäivää; siivoillut kämppäni perusteellisesti ja lueskellut swahilia. Äsken ennen tämän tekstin kirjoitusta istuin terassilla kahvimuki ja Anna-lehti kädessä ja voin sanoa, että hieman tuli suomikaipuu. Kesällä kuitenkin tulen viettämään lomia Suomeen, joten ihana nähdä sitten kaikkia tärkeitä ihmisiä. Täällä jotenkin korostuu läheisten ihmisten merkitys, sillä esim.töissä näkee elämän nurjaa puolta niin paljon. Tämän reissun jälkeen lupaan olla himpun verran parempi ihminen kaikin puolin.

Iloista viikon jatkoa kaikille blogini lukijoille ja muistetaan pitää toisistamme huolta <3

Viikonlopun fiiliksiä

Heipsan. 

Viikonloppu meni taas nopeasti, kun oli vaikka mitä tekemistä. Perjantaina olin katsomassa ihanaakin ihanempaa Eric Wainainia. Hän on afrikkalainen artisti, joka on myös lastensuojelutyössä mukana ja haluaa auttaa omalta osaltaan huono-osaisia lapsia. Keikka oli kaupungin toisella puolella, teollisuusalueella The Legend-nimisessä baarissa. Menin sinne paikallisen tuttavan kanssa. Keikka oli loistava, ihmiset tanssivat ja lauloivat mukana ihana fiilis kaikilla…Katsojat kuitenkin hiljentyivät ja rauhoittuivat kuuntelemaan Daima-nimistä kappaletta, joka on Ericin yksi tunnetuimmista kappaleista, aivan ihana <3 Ilta jatkui sitten vielä Westlandin yöelämässä ja mukavaa oli, tottakai.

Lauantaina oltiin Anjan kanssa ratsastamassa parin viikon tauon jälkeen. Menin Donut-nimisellä isolla hevosella estetunnin. Hypättiinkin melko korkeita esteitä, mutta heppa oli niin hyvä hyppääjä ettei yhtään onneksi hirvittänyt. Anja meni hänen vakkariponillaan Hedgehogilla, ja lopputunnista tippui ensimmäisen kerran hepan selästä. Noh, mutta selvittiin säikähdyksellä ja lohduttelu siitä, että kunnon heppatyttöjen kuuluukin joskus tulla alas hevosen selästä, auttoi huomattavasti. Oli kiva saada kehuja ratsastuksen opettajalta, kun hän sanoi, että näkee, että olen aiemminkin hyppinyt esteitä  Sitten siinä samaan aikaan hyppäsi esteitä tallilla töissä oleva mies. Hänellä oli ratsunaan ihana musta iso hevonen, ja hän hyppäsi niin korkeita esteitä, etten ole ennen sellaista nähnyt. Ihan mielettömän hienon näköistä. Mies sanoi minulle, että saisin joskus myös kokeilla hänen hevostaan, koska hänen ratsunsa on loistohyppääjä. Katsotaan, ehkä vähän pienempiä esteitä kuitenkin mitä mies itse meni…Hienoahan se olisi! Ratsastustunnin jälkeen saunomista ja uimista, kyllä oli ihanaa.

Lauantai-iltana olin suomalaisen kaverini kanssa Havanna-nimisessä baarissa syömässä ja viinillä. Havanna on sellainen “istuskelu-baari”, eli hyvä alottelupaikka. Rentoa musiikkia, usein myös Live-musiikkia ja hyvä rento meininki. Mukava lauantai ilta hyvässä seurassa ja hyvää ruokaa. Sunnuntaina vietin rentoa päivää lenkkeillen läheisessä Karura metsässä ja auringosta nauttien. Illalla katsoin elokuvaa tässä omalla kämpällä ja skypettelin kotisuomeen…

Tänään olin shoppailemassa kaupungilla, jotain pientä tarttukin mukaan. Diamond Plaza on ihana paikka, kuin pienois Intia. Siellä on paljon intialais-tyyppistä tavaraa ja paljon erilaisia ravintoloita. Söinkin tänään aivan ihanaa intilaista ruokaa lounaaksi shoppailun lomassa.

Viikko vielä vaaleihin, pientä jännitystä ilmassa, että kaikki menisi hyvin. Hyvin pitkälle pysytellään viikko kotosalla.

Ihanaista viikkoa kaikille.

Pelastetaan slummikoulu

Jambo. Viikko taas loppupuolella, huomenna jo perjantai ja ensi viikolla helmikuun viimeinen viikko..mihin tämä aika menee? Huomenna muksuilla on vapaapäivä koulusta, joten viikonloppu alkoi jo tänään ja sehän on ollut mukavaa. Viikonloppusuunnitelmissa ratsastusta, musiikkikonserttia, aurinkoa, uimista, ravintolailtaa…siinä nyt jotain.

Tiistaina oli erittäin mielenkiintoinen työpäivä vapaaehtoishommissa. Mentiin tutustumaan Matharen slummikouluun uudemman kerran sekä päästiin tutustumaan Matharen slummialueeseen vierailemalla lasten kotona. Mogra- orpokodin koulu (Mogra Academy) sijaitsee siis Matharen slummialueella noin 7km päässä orpokodista. Koulussa on noin 950 oppilasta, joista vain siis osa asuu Mogran-orpokodissa. Valtaosa lapsista asuu slummeissa tai kadulla, mutta Mogra-orpokodin tarkoituksena on tukea myös näiden lasten koulunkäyntiä. ( mikäli vain olisi tarpeeksi rahaa :/, siitä lisää edempänä). Vierailimme neljän eri lapsen kotona. Alue, jossa lapset asuivat ei ollut kovin kaukana koulusta, mutta hyvin alkeellista asumista ilman sähköjä, viemärijärjestelmiä, puhdasta vettä….Slummikodit ovat peltihökkeileitä, jossa on yleensä vain jonkinlainen verho ovena. Asumukset ovat pieniä ja niissä voi asua montakin ihmistä, eli tilaa on todella vähän. Asumuksessa yleensä vain nukutaan eikä paljon muuta. Slummikylässä asuu monta eri perhettä, ja seassa on lapsia joilla ei ole vanhempia lainkaan. Tällöin lapsesta huolehditaan yhteisöllisesti. Asuminen slummissa maksaa noin 1000shillinkiä kuussa, eli noin 10euroa. ( Esim. Kisumuun verrattuna kallista, sillä Kisumun slummissa asuminen maksoi noin 3 e/kk).

Vierailu slummikodeissa oli mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia jälleen kerran. Miten jotkut voivat oikeasti asua noin vaatimattomasti ja silti olla niin onnellisia ja iloisia? Ja miten eriarvoista elämä voi olla. Toiset valittavat niin pienistä asioista, kun toiset kamppailevat pysyäkseen hengissä? Minua on aina ottanut päähän ihmisten turha valittaminen. Muistan esimerkiksi jo ala-asteella koulussa, kun jotkut luokkakaverit moittivat kouluruokaa pahaksi, kun itselle ruokatunnit olivat päivän kohokohta. Valmiiksi laitettua hyvää kotiruokaa, voiko siitä valittaa? Kyllä täällä oppii arvostamaan elämää vähän eri tavalla ja saa perspektiiviä asioihin hyvinkin toisella tavalla.  Näille lapsille siis koulu on kaiken a ja o. Koulussa he saavat yleensä päivän ainoan aterian, ja koulunkäynnin vuoksi heillä on mahdollisuus menestyä elämässään. Täällä koulutus merkitsee kaikkea; tulevaisuutta, eloonjäämistä, toivoa paremmasta… Lapset ovat onnensa kukkuloilla JOS pääsevät kouluun, eivätkä todellakaan valita, että pitäisi mennä kouluun. Ongelmana ovat vain opettajien huonot palkat, ja ilman opettajia ei ole tietenkään koulua. Opettajat ovat jo pitkän aikaa tehneet töitä huonolla palkalla, jos aina saavat palkkaa ollenkaan. Nyt he ovat alkaneet puhua, että mikäli eivät saa oikeanlaista palkkaa, niin heidän on pakko lähteä muihin tehtäviin. Heilläkin on kuitenkin omat perheet ruokittavina. He ovat pitkän aikaa tehneet töitä suurella sydämellä ja lähes vapaaehtoisina.

TÄSTÄ SYYSTÄ: Olen aloittamassa projektia koulun ylläpitämiseksi. Näen sen tärkeimpänä asiana lasten tukemiseksi ja lasten tulevaisuuden kannalta. Koulussa on 40 opettajaa, ja olisi nyt elintärkeää, että opettajat saataisiin pidettyä koulussa. Opettajien palkat ovat nyt 7000 shillinkiä (70e) kun niiden pitäisi olla puolet enemmän. Täällä vuokrat ovat noin 4000-5000 shillinkiä, joten muuhun ei paljon sitten jääkään rahaa. Jos opettajat lähtevät (niin kuin ovat uhanneet tehdä), lasten tulevaisuus on vaakalaudalla. Mogran koulu on ollut lapsille tavattoman iso juttu ja antanut toivoa paremmasta huomisesta, olisi mielettömän tärkeää antaa lapsille mahdollisuus kouluun. Tulen luomaan facebookiin ryhmän, johon halukkaat saavat liittyä ja osallistua tähän tärkeään projektiin. Tarvitsen apuanne….Olisi mieletöntä pystyä pelastamaan slummikoulu yhdessä, eikö?!!

Mogran vauvalaan saapui maanantaina uusi asukki, söpöäkin söpömpi Daniel vauva. Vauva oli jätetty maanantaina heti synnytyksen jälkeen sairaalaan ja orpokotiin Daniel tuotiin samana iltana. Tiistaina orpokotiin mennessäni siis hoivasin yhden päivän ikäistä pienokaista. Nairobissa käytäntö on hieman erilainen kuin mitä Kisumussa oli. Kisumussahan lapsia etsittiin suoraan kadulta, mutta täällä yhteydenotot hylätyistä lapsista tulevat poliisilta tai muilta viranomaisilta. Orpokodin johtajalle tulee puhelu yleensä poliisilta tai sairaalan henkilökunnalta, ja he toimittavat lapsen orpokotiin. Tänään orpokodissa vieraili eräs pariskunta, joka harkitsee adoptiota. Voi olla, että Daniel ei kauaa orpokodissa asustele?