Pikaterveiset

Heips!

Kylläpä on viime kirjoituksesta aikaa. Ensinnäkin tää mun blogi ilmoitti, että jatkossa ei ole pääsyä blogiin Suomen ulkopuolelta, mutta nyt kun kokeilin niin pääsin kirjautumaan sivulle. Ehkäpä vaihdan tämän blogin toiselle sivustolle?!

Toukokuun loppua viedään. Tänä yönä Sina lähtee takaisin Pohjolaan ja menen pari viikkoa perästä sitten takaisin Suomeen. Ihanat seitsemän viikkoa takana. Niin paljon kaikkea taas yhdessä tehtiin..Paljon orpokotia, shoppailua, hauskanpitoa, hassun hauskoja hetkiä, paikallista elämää ja Malindin reissu. Malindilla oli mieletöntä ja Marafan reissu Hells kitchenille oli huippu. Kyllä täytyy todeta, että meissä virtaa kyllä samaa Afrikka-verta ja ihan kertakaikkisen huippua kun Sina oli täällä. Nyt täytyy vaan tottua ajatukseen, että Sina-ma sista ei ole enää täällä. Toivottavasti saan muita vieraita Suomesta vielä tämän vuoden aikana?

Muksuillakin loppuu koulu viikon päästä ja sit lomaillaan pari viikkoa ennen kuin itse lähden Suomeen..Siitä sitten pari viikkoa ja koko muu poppookin on Suomessa kuukauden. Pakko todeta, että kova ikävä on suomalaisia juttuja ja ihana tulla nauttimaan niistä hetkeksi, ennen kuin tulen jatkamaan tätä reissua tänne. Kaikki siis hyvin ja tällä erää kuulumiset näin pikaisesti. Jos vaikka yhteys katkeaa ja en pääse takaisin kirjautumaan tänne.

Sinalle toivotan hyvää kotimatkaa/Safari Njema ja muill

e ihanaa kesänalkua Suomessa.

Keniaa takana 4 kuukautta

Agonia-vauva yökylässä

Veljekset Moses ja Josef pääsi myös yökyläilemään

Vaput oli ja meni ja nyt ollaan kohta jo puolessa välissä toukokuuta, WHAT?! Aika menee hurjaa vauhtia…Kohta muksuillakin koulut loppuu ja sitten vietellään pari viikkoa täällä kesälomaa ennen kuin karataan lomille kotosuomeen. Vielä kuitenkin muutama viikko ennen sitä.

Varatiin ystäväni kanssa matka Malindille, Mombasaan. En ole ennen kyseisessä paikassa käynyt, joten mukava mennä taas uuteen paikkaan. Ja Nairobin sateet alkaa jo hieman kyllästyttää, joten aurinkoa ja mohitoja Mombasan rannalla kelpaa hyvin tähän vaiheeseen.

Viime viikonloppuna tutustuimme erääseen tyyppiin, jolla on oma ruusufarmi, tai montakin farmia. Hän lupasi tuoda meille ruusuja kun hällä niitä kerran jokseenkin on omasta takaa. Saimmekin Sinan kanssa mielettömän määrän ihania ruusuja hänen ajaessaan Nairobin läpi toiselta farmilta toiselle. Omaan asuntoon kaikki ruusut eivät mahtuneet, mutta onneksi täällä perheenäiti tykkää kovasti ruusuista, joten päätalolla otettiin käyttöön kaikki maljakot ja ruusut saivat paikkansa sieltä.

Orpokodilla työt jatkuu ja pakertaminen projektin kanssa. Olin viime viikolla käymässä Matharen koulussa ja pomoni oli päättänyt, että silloin kerrotaan opettajille tästä projektistani, jotta he saisivat toivoa jäädä vielä kouluun. Minua odotti isossa hallissa 40 opettajaa, ja minun piti kertoa heille projektistani. Kerroin, että paljon on vielä töitä tehtävänä, mutta toivo siitä, että apua saataisiin perille, on suuri. Opettajat olivat kovin toiveissaan, vaikka ymmärsivät kyllä tilanteen. Tuntui kyllä oudolta seisoa siinä opettajan edessä ikään kuin ainoana toivona… ei ihan pieniin saappaisiin ole tainnut tämä tyttö hypätä..huh. Mogra on saanut myös uuden vahvistuksen, vauva nimeltä David. David-raukka oli jätetty yksin taloon ja hänen oli löydetty sieltä. Arvioitu ikä 2kk ja painoi vain 3.5kg, voi pientä.

Joku aika sitten päätimme ottaa myös vauvoja+junnuja yökylään Sinan kämpille. Otimme veljekset; Moseksen ja Josephin ja vauvat; Thomaksen ja Louisen. Voi kuinka jännittyineinä veljekset tulivät yökylään, kaikki oli niin uutta. Kaikki meni kyllä tosi hyvin, vaikka toinen veljeksistä ilmeisesti kuitenkin piti tilannetta niin erikoisena, että jännitti aikalailla. Nukkumaan käyminen oli melko haasteellista, mutta nukahti lopulta laulaessani “Maan korvessa”, kyynel vierähti kyllä omallekin poskelle. Louise vauva nukkui vieressäni ja sinne Josephkin kömpi yöllä.

Eilen veimme Sinan kanssa orpokodilta kaksi työntekijää ulos syömään, kun toisella heistä oli syntymäpäivät. Heidän kaverinsa ja entinen orpokodin työntekijä liittyi myös seuraan. Tytöt ( 24-vuotiaita) kertoivat, että eivät ole olleet orpokodilta pois kahteen vuoteen!! Olivat aivan innoissaan kun pääsivät lähtemään hetkeksi muualle. Menimme Westlandissä erääseen suosittuun kahvilapaikkaan, eli alueelle joka on ns.parempaa aluetta täällä. Tytöt eivät olleet aiemmin käyneet siellä. He halusivat myös tilata pitsaa, sillä toinen toinen heistä ei ollut koskaan eläessään maistanutkaan sitä. No mehän tilattiin sitten pitsat ja cokikset ja päälle porkkanakakut, nam kaikille maistui. Tytöt kertoivat, että palkastaan lähettävät suurimman osan joka kuukausi omille vanhemmilleen ja tästä syystä heidän pitää tehdä paljon töitä.  Tämän jälkeen he jatkoivat vielä shoppailua kaupungilla ennen kuin menivät takaisin orpokodille. He kiittelivät niin kovasti tällaisesta erilaisesta päivästä jonka saivat. He sanoivat, ettei he ikinä tule unohtamaan tätä päivää.

Tänään lähdimme käymään paikassa nimeltä Paradise-lost. Se on noin 20 km päässä oleva ihana Piknik-alue, vesiputouksineen, luolineen, kameli/hevosratsastuksiseen, ravintoloineen yms. Kävimme vain tsekkaamassa paikan ja ajattelimme lähiaikoina mennä kunnon piknikille sinne. Takaisin tulomatka oli kaikkea muuta kun ihana. Alkoi sataa juuri kun lähdimme sieltä ja olimme matkassa kavereiden BodaBodilla eli moottoripyörillä. Olimme jo vähän kastuneet, joten ajattelimme, että on sama vaikka ajamme suoraan kotiin kaatosateessa. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille, vaikka näytimmekin kuin uitetuilta koirilta. Nyt kirjoittelen tätä blogitekstiä viltin alla ja ajattelin lähteä hakemaan kupin kuumaa kaakaota <3

Mukavaa viiikonlopun jatkoa kaikille ja energistä ensi viikkoa.

Huippukivaa aikaa Nairobissa

Apua, miten pitkä aika viime kirjotuksesta. Tämä kertoo siitä, että on ollu ihan mielettömän paljon kaikkea tekemistä ja ei ole aikaa ollut edes täällä käydä päivittelemässä kuulumisia. Ystäväni Sinan tullessa Nairobiin ollaan pyöritty siellä täällä ja kaikkialla. Kyllä on vaan mukavaa kun oma läheinen ystävä tulee tänne jakamaan kokemuksia, kiitos Sina <3

Orpokodilla ollaan vietetty todella paljon aikaa ja hoideltu vauvoja, leikitty junnujen kanssa ja juteltu isompien lapsien kanssa. Orpokodin lapsilla on ollut koulusta nyt 2 viikon kevätloma, joten orpokodillakin ollut vilskettä ja vilinää. Tämän ohessa pakerrettu projektin parissa, tehty budjetteja ja mietitty mihin riittää rahat ja mihin ei. Silti unohtamatta herskyvää naurua, iloisia teehetkiä, Jumalan siunausta ja ihanaa yhdessäoloa.

Täällä oli myös melkein 2 viikkoa vieraita Suomesta…Tai ei nyt niin vieraitakaan. Uudelle Keniavisiitille tuli 2 vuotta sitten samaa siskon pestiä hoitanut Iina ja hänen poikaystävänsä. Tosi mukavia tyyppejä! Tehtiin myös reissuja yhdessä. Yksi parhaista kokemuksista tällä reissulla oli pari viikkoa sitten tehty trippi Kitengela-lasitehtaaseen. Kitengela on täällä paikallinen hittituote, puhallettua lasitavaraa, ihan mielettömän hienoja tuotteita. Noh, perille pääsyn kanssa oli kyllä hieman ongelmia. En ole ikinä mennyt niin huonoa tietä kun mikä sinne vei. Viimeiset kilometrit olivat niin huonoa, että jäimme kiinni mutaan ja veteen ja paikallisten heppujen piti tulla pelastamaan meidät sieltä pois. Sinne päästyämme ihailimme erilaisia lasiesineitä ja teimme tietysti hurjasti myös ostoksia. Kaikista hurhin juttu oli kyllä riippusillan ylittäminen. Saimme kuulla, että sillan alapuolella joessa on krokotiileja. Pakko silta oli silti kävellä päästä päähän, vaikka ikinä ei ole niin paljoa pelottanut.

Sinalla oli viime viikonloppuna synttärit. Vietimme hänen synttäreitään 3 vuotta sitten myöskin Afrikassa, Kisumussa. Halusin järjestää jotain spessua ja järjestimme täällä paikallisten kavereiden kanssa hänelle yllätysynttärit. Ensin mani-ja pedikyyrit, illalla syömään ja sieltä kaverin luxus-kämppään ( sauna/porealtaineen) jälkkäriksi nimellä varustettu kakku, valkoviiniä ja sishaa  Kaikki meni nappiin ja mukavaa oli.

Eilinen ilta oli myös aikamoinen…Ajattelin viedä Sinan läheiseen Karura metsään iltalenkille kuitenkin ennen pimeän tuloa. Otimme Jackin ( koiran) mukaan ja lähdimme kävelemään kohti metsää. Kyseisellä metsällä on ollut todella huono maine aiemmin siellä tapahtuneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Nykyään metsään pääsee lenkkeilemään pienen pääsymaksun turvin ja portilla vartijat tsekkaavat sisääntulijat. Olimme portilla klo 17.45 ja vartijat sanoivat, että portit sulkeutuvat klo 18. Saimme kuitenkin lisäaikaa puoli seitsemään asti, koska siinä main tulee pimeä ja metsästä tulisi olla siihen mennessä pois. Sanoimme tekvämme vain pienen lenkin. Lähdimme matkaan ja ihastelimme metsän ääniä ja tuoksuja, sillä Karura on pakopaikka Nairobin hulinoista. Olimme kulkeneet noin 30 min, kun sanoin, että pitäisi varmaan lähteä takaisin kotiinpäin. Näin “päätieltä” ihanan metsäpolun, joka oli satumaisen kaunis ja johdatteli metsän siimekseen. En ollut ennen kulkenut sitä ja ajateltiin vain ihan nopeasti käydä tsekkaamassa minne polku vie. Polku vaan jatkui ja jatkui ja olimme ehtineet kävellä sitä jo aikamoisen matkan. Ajattelin, että tod.näköisesti polku veisi meidät lähelle porttia, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Polku muuttui vain kapeammaksi koko ajan ja lopulta oli tehtävä päätös kääntyi takaisin. Samalla alkoi sataa ja ukkostaa sekä tuli pimeä. Hortoilimme metsässä vauhkoontuneen koiran kanssa tietämättä mistä olimme edes tulleet. Meinasi pieni paniikki iskeä. Jotenkin vain lopulta löysimme tien takaisin samalla tiellä josta olimme poikkeneet metsäpolulle. Sitten hirmuista juoksemista portille, jossa portinvartijat meitä jo kovasti odottelivat ja ihmettelivät missä olimme olleet. Aikamoinen reissu siis. Menemme uudestaan tsekkaamaan kyseisen reitin, mutta päivänvalossa!

Täällähän vappua ei vietetä juuri lainkaan, vaikka se onkin kansallinen vapaapäivä. Mutta ei tietoakaan kunnon juhlinnasta ja karnevaalitunnelmasta. Jaana leipoi kuitenkin munkkeja ja kylkiäiseksi juotiin omenamehua, joka siis näytti vähän simalta  Saatiin siis vapputunnelmaa Nairobiin  Tänään mentiin Sinan kanssa keskustaan Uhuru-Parkiin piknikille. Suomessa meillä oli tapana mennä istuskelemaan puistoon ja piknikille ja niin tehtiin nyt sitten täälläkin. Saimme myös seuraa katulapsista, jotka tulivat näyttämään erilaisia temppuja rahan toivossa. Yhdellä lapsista oli mukanaan liimapullo, jota hän haisteli taukoamatta. Siinä sitten keskusteltiin poikien kanssa liimankäytön haitoista ja yleensäkin elämästä. Pojat kertoivat elämäntarinoitaan ja me Sinan kanssa kuunneltiin ja tunnettiin poikien hätä. Kaiken tämän esittämisen takana oli pienet pelokkaat pojat ilman äitejä, isiä, turvaa, rakkautta ja huolenpitoa. Tehtiin diili: Poika antaisi liimapullonsa minulle ja me menisimme yhdessä ostamaan kojusta heille ruokaa. Pojat olivat heti innoissaan diilistä ja niin menimme koko porukalla syömään makkaraa ja juomaan limpparit ja liimapullo saatiin pois poikien käsistä. Kyllä poitsut kiittelivät ja siinä toivoteltiin Jumalan siunausta puolin ja toisin. Ihan järkyttävää miten nuorten poikien elämä on tuollaista…Ei kotia, ei ruokaa, ei vanhempia, ainaista pelkoa ja hätää :/

Loppuun vielä kerrottakoon, että meillä on täällä perheessä muksujen kanssa ollut pa

rin viikon proggis, jossa puuhailimme kokoon kolme pientä porsasta näytelmän. Esitimme näytelmän kaksi kertaa yleisölle ja kovasti siitä pidettiin. Ensin tehtiin käsikirjoitus, sitten mietittiin vuorosanat, askarreltiin rekvisiittaa, tehtiin oma possujen laulu, paljon harjoittelua,välillä vääntämistä, mutta eniten ihanaa lasten intoa ja iloa tällaisen projektin tekemiseen. Ja kaikki meni nappiin. Meidät ollaan myös videotaltioitu..ihana lapsien katsoa sitä vanhempina ja muistella suomi-opiskelua.

Life is Good.

Tsemit kaikille loppuviikkoon.

Katulapsityötä.