Lähtölaskenta: 5, 4, 3, 2, 1.....GO!

Niin...Onko se nyt sanottava.... eli viimeiset 5 päivää Afrikassa ( tämä päivä mukaanlukien) ja sitten Kenya Airwaysin nokka kohti Amsterdamia ja sieltä kohti Helsinki-Vantaata. Sitten tämä oli tässä, tällä erää, tänä vuonna...I know that im coming back.

Se on todettava, että Kenia on minulle ihan hirmuisen tärkeä maa, ihan kuin toinen kotimaa. Ja en ehkä kestä hyvästejä orpokodilla ja täällä perheessä. Tai eihän ne mitkään jäähyväiset ole, vaan moikat. Tämä vuosi täällä on ollut niin antoisa, etten osaa kirjoittaa sellaisia ylistyssanoja mitä minun pitäisi tässä kohtaa sanoa. Ensinnäkin kiitos kuuluu suurimmaksi osaksi Miochien perheelle, joka on mahdollistanut tämän vuoden ja kaikki nämä kokemukset täällä. Tämä perhe täällä on myöskin minulle kuin toinen oma perhe, heistä on tullut valtavan tärkeitä, aarteita jokainen heistä <3

Haluan kiittää myös Mogran orpokotia ja slummikoulua, joka on antanut minulle elämäni mielenkiintoisimman työpaikan ja mahdollisuuden tehdä oikeasti ihan mielettömän tärkeää työtä.Työtä, josta olen nauttinut täysin siemauksin. Olen saanut tehdä työtä josta saan myös itselle paljon. Hyväntekeväisyystyö on palkitsevaa kummallekkin osapuolelle; niin työntekijälle kuin kohteellekin. Olen saanut aidosti olla mukana tekemässä hyvää ja antamassa työpanostani näille poisheitetyille rakkauksille. Erityisesti orpokodin Hannah on minulle erittäin rakas. Minun "Kenian äitini", kuten hän itse itseään kutsuu. Sillä naisella on sydän paikallaan ja hyvää tahtoa riittämättömiin. Kaikki Mogran orpokodin työntekijät ansaitsevat hurjan isot kiitokset kaikesta yhteistyöstä, avusta, yhdessä olemisesta ja oppimisesta. Me ollaan hyvä tiimi! Spesiaalikiitokset menee tietysti myös orpokodin asukkaille, rakkaille, ihanille mussukoille, joiden kanssa olen oppinut paljon. Minulla tulee teitä niin sairaan kova ikävä! :`(

En halua olla kiittämättä myöskään kaikkia kavereita ja ystäviä, kehen olen saanut tällä matkalla tutustua. On ollut ilo saada uusia tuttavuuksia ja mahdollisesti nähdään vielä, ainakin toivon niin! Olen niin onnellinen, että ystäväni Elsa jatkaa aloittamaani työtä täällä päässä ja tiedän, että Mogran lapsoset ovat hyvissä käsissä! Go Elsa! Haluan sanoa kiitokset myös kotiväelle ja tutuille siellä Suomessa, ketkä ovat kannustaneet ja olleet mukana tekemässä tätä matkaa kanssani. Ps. Antti; me jaksettiin tää vuosi! Mahtavaa.

On toisaalta pelottavaa tai ehkä paremminkin jännittävää jättää kaikki täällä ja lähteä kohti uusia tuulia. Suomessa vaihtuu asuinpaikkakunta ja työpaikka sekä muutenkin uusia juttuja tulossa. Toisaalta hyvä, että muutoksia elämään on tulossa myös Suomen päässä, koska muuten kulttuurishokki voisi olla aikamoinen. Kotikulmilla hektinen elo pitää mielen virkeänä.

Kiitos Afrikka, tämä oli elämäni matka. Toteutin unelmani-sen yhden suurimman.
"Älä vain unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi" I did it!

Unelmia ja pelon voittamista

Noh niin jos taa pitkästä aikaa kirjottelis tännekkin foorumille. Ollut niin haipakkaa, ettei meinaa itse perässä pysyä. Kaikenlaista on ollut ja tapahtunut, mutta kirjotan tämän blogipostaukesn kuitenkin 5 päivää kestäneestä Ugandan reissusta.

Starttasimme matkaan (matkaseurana siis Elsa ja Marita)  to 21.11, tarkoituksena lähteä aikaisella aamubussilla kohti Ugandaa. Noh, pientä jännitystä heti aamuun kun huomasimme taksissa, että meidän bookkaamat liput olivatkin yöbussiin! SIinä sitten varttia ennen lähtöä etsimme toisen bussifirman, jonka kautta voisi mahdollisesti päästä saman päivän aikana kohti Ugandaa- ja onnistuimme! Tiedossa oli noin 11-14h bussimatka kahdella vessatauolla. ( Jäi sinä aamuna kahvit juomatta!) Matka meni hyvin, mitä nyt bussin jousitukset oli hieman korjausta vailla. Juuri takarenkaan kohdalla istuessa ei ilman turvavyötä olisi varmaan selvinnyt lentämättä kattoon, niin huonossa kunnossa tiet olivat. Mieleeni jäi myös pysähdys Kisumussa, oih, siis Kisumussa. Siellä olen tehnyt harjoitteluvaihdon 3kk vuonna 2010. Jumitimme myös onnettomuuspaikalla parisen tuntia, kun ilmeisesti vuohia kuljettanut auto ja säiliörekka olivat törmänneet. Minä, hyvillä unenlahjoilla varustettu ihminen vedin sikeitä tyytyväisenä kun tytöt olivat katsoneet ja seuranneet tilanteen selviämistä ja palaneiden vuohien palasten keräämistä bussin ympäriltä. :/ Matka kuitenkin pääsi jatkumaan ja Ugandan rajalla menikin seuraava tunti. Viisumihakemuksen täyttöä, maastapoistumiskorttia...ja Afrikkalaiseen tapaan tämä ei käy hetkessä! Saatiin kuitenkin leimat passeihin ja reissu kohti päämäärää alkoi olla lähempänä. Hyppäsimme bussista pois Jinjan kaupungissa jossa meitä odotti taksikyyti. Yövyimme Adrift- nimisessä paikassa, ja tarkoituksena seuraavana aamuna lähteä laskemaan Niilin huikeat kosket.

Yöllä ei hirveästi nukuttanut. Ei johtunut dormissamme liikkuvista torakoista tai hiiristä, vaan jännityksestä! Olin tehnyt tuon kyseisen koskenlaskun jo kerran aiemmin ja selvittyäni siitä hengissä, pidin hulluna ajatuksena, että tekisin sen joskus uudestaan! Yllytyshulluna kuitenkin Elsa sai houkuteltua minut taas tuohon mukaan. Pelkoni laski hetkellisesti kun näin oppaanamme olevan TUTU! Sama opas siis kuin viime kerralla. Ja kaiken lisäksi hän vielä muisti minut ja kuinka hän jonkun kerran pelasti minut kaatuneen veneen alta. Meitä oli veneessä siis 7 tyyppiä ja harjoitusten jälkeen lähdimme kohti kauhua! Ensimmäinen koski menikin vielä hyvin, mutta toisessa pelkoni toteutui jälleen- veneen kaatuessa jäin sen alle. Viimeisillä voimillani sain kammettua itseni sieltä pois, vaikka tunsin kuolevani. Ajattelin jättää leikin sikseen, mutta sisuuksissani päätin vetää homman loppuun. Hengissä selvittiin, tälläkin kertaa! Bisse kaiken tämän jälkeen maistui muuten taivaalliselta. Muutama mustelma, lähes kokonaan irronnut varpaankynsi ja henkiset painajaiset jäivät muistoiksi tästä koskenlaskusta. Täytyy kyllä sanoa, että voitin pelkoni ja kyllä sen adrenaliiniryöpyn jälkeen oli voittajafiilis!

Seuraavana päivänä oli tiedossa minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä reissu; kaksi päivää kestävä ratsastusafari! Olen aina haaveillut tuollaisesta retkestä, ratsastussafarista Afrikassa. Kaksi minulle sydäntä lähellä olevaa asiaa. Meidät haettiin majoituspaikastamme vesitaksilla talleille josta matkamme kohti seuraavaa määränpäätä alkoi. Sain ratsukseni 5 v tumman, tulisen ja vauhdikkaan pollen nimeltä Zeus- eli hevosten jumala. Ratsastimme pieniä polkuja läpi Ugandalaisten kylien, laukaten paljon ja tervehtien iloisia ihmisiä. Kohokohta ensimmäisen päivän ratsastuksessa oli kiitolaukka erään kukkulan päälle. Laukkapätkä oli noin 1.5 km ja minun hevoseni taittoi matkaa noin 80km tuntivauhdin nopeudella. Se oli huikeaa! Ihmiset huutivat "Jalla Jallaa" ja saivat minut ja hevoseni vielä enemmän vauhdin hurmaan. Yövyimme paikassa nimeltä Haven, jossa meillä oli telttamajoitus. Söimme hyvin, kävimme uittamassa reissussa rähjääntyneitä raajojamme Niilissä sekä rentouduttiin riippukeinussa loikoillen. Elämää parhaimillaan, ainakin minulle. Riippukeinussa kirjaa lukiessani havahduin siihen, miten onnellinen olenkaan kun olen saanut tällaisen mahdollisuuden elämään, tulen arvostamaan tätä vuotta kokonaisuudessaan koko elämäni.

Seuraavana aamuna hieman jäykähköinä hyppäsimme taas ratsaille ja tiedossa oli noin 5h ratsastusta läpi kylien, metsien ja kukkuloiden. Vauhdin hurmaa ei tästäkään päivästä puuttunut, vaikka hevosiltakin oli puhti hieman hakusessa. Laukkapätkä keskellä teeplantaaseja oli myös yksi mieleenpainuva hetki. Noin tunnin pätkä tiheässä metsikössä oli myös kokemus, välillä viidakkoveitsellä piti raivata tietä, että pystyimme jatkamaan matkaa eteenpäin. Huikeat maisemar, ihanat hetket, unelmat, henkeäsalpaanuttava vauhti sekä huikeahevoseni teki tästä retkestä elämäni hienoimman kokemuksen!

Sunnuntai ilta ja koko maanantaipäivä vietettiin vielä Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan tutustuessa. Elsa oli oppaamme, sillä hän on tehnyt siellä harjoitteluvaihdon muutamia vuosia sitten. Oli kiva ehtiä piipahtamaan myös siellä ja nähdä Kampalan katujen kuhinat ja hulinat, ruuhkat, ostospaikat ja MAISTAA HEINÄSIRKKOJA! :O Ne muuten maistui ihan rapeilta sipseiltä, ei paha ollenkaan. En kuitenkaan lempiruuakseni niitä vielä tämän kokemuksen jälkeen laskisi. Ihan koko pussillista emme syöneet vaan annoimme loput ystävällisesti eräälle nälkää näkevälle vartijanaiselle. Bussimme lähti Kampalasta takaisin kohti Nairobia illalla 7 aikaan. Saatiinhan me vielä tähänkin lähtöön hieman jännistystä. Ajattelimme Maritan kanssa käydä nopeasti vessassa ennen lähtöä, mutta kuinkas ollakaan Maritan vessa ei suostunutkaan enää aukeamaan, ei sitten millään. Juoksin ympäri ostaria huutamassa apua, että kaverini saataisiin vessasta pois ennen bussimme lähtöä. Kaikki pitivät minua lähinnä tollona ja käskivät kääntää lukkoa niin että se aukeaa tai pyytämään paikalle huoltomiehen?! Hermostuksissani menin takaisin vessaan ja potkaisin ovea ja niinhän se aukesi ja ehdittiin juuri ja juuri bussiin. Matka meni yllättävän nopeasti ja Nairobiin saavuimme tiistai aamulla noin klo 10.

Reissu oli kaikenkaikkiaan mielettömän upea enkä tule unohtamaan sitä koskaan!

Kylän lapsia

Ugandalainen kylä

Ratsastusta tiheässä metsikössä

Meidän upeat ratsut; Zeus, Gold Nile ja Othello

Team Tutu!

Kauhun hetkiä

Viisumihakemuksen täyttöä

Majoitusisäntämme Kampalassa, Rikulle isot kiitokset!

Shoppailujen antia Kampalassa

Kotimatka alkakoon...

Heinäheinä sirkka....

Hulinaa ja huisketta

Viime kirjoituksesta kulunut taas liikaa aikaa...ja tapahtunut paljon viime kirjoituksen jälkeen.

Tärkein asia alkuun: YsTäVäNi ELsA SuOmEsTa SaApuI tÄnÄän NaiRoBiiN! Tai Elsa saapui yhdessä ystävänsä kanssa, ja ovat täällä reissaamassa kolmisen viikkoa. Elsa jääkin tänne sitten puoleksi vuodeksi samaan hommaan missä itse olen ollut tämän vuoden. Ihanaa olla täällä yhdessä, kaksi Afrikkasielua. Aion myöskin hypätä samaan bussiin näiden tytsyjen kanssa ja lähteä käymään Ugandassa laskemassa kosket ( jos uskallan) ja yön yli kestävälle ratsastussafarille sekä haistelemaan ja ihastelemaan Kampalan katuja.
Kestävyyttä tullaan tarvitsemaan 12 h yhdensuuntaisessa bussimatkassa, apuaaa :O

Pakko kertoa myös yhdestä uudesta kokemuksesta. Tunnetusti olen suuri kulttuurin ystävä. rakastan erilaisia teattereita, musikaaleja ja näytelmiä. Soolotanssiesitystä ennen perjantaita en kuitenkaan ollut vielä aiemmin nähnyt. Ja tilaisuus oli myöskin varsin historiallinen, sillä Tero Saarinen Suomesta esitti Nairobissa viimeisen näytöksen omasta Hunt-soolostaan. Hän on esittänyt kyseistä tanssia jo 12 vuotta ja Nairobin esitys oli järjestyksessa 147. Tanssi oli huikea, ja oikein hengästytti esityksen jälkeen, niin voimakastunteinen tanssi oli.  Upeaa oli myös erilaiset valoeffektit tanssin aikana. Tanssi oli modernia tanssia jossa tarinan ideana oli se, miten kova ja ankara on ihminen on itselleen  ja toisaalta miten ihminen on itselleen myöskin paras motivaattori. Sellainen oman itsensä tutkiskelu kahdesta eri näkövinkkelistä.

Eilen hulinat jatkui kun lähdimme perheen äidin kanssa markkinoille etenkin ihastelemaan kaikkea ihanaa käsityötä. Tietysti jotain tarttui mukaankin, mutta kaikkeudessaan se markkinatunnelma on mieletön. Sillä aikaa perheen muksut olivat myymässä marsuja toisilla markkinoilla. Marsut ovat lisääntyneet ei kiitetyllä tavalla joten jollain konstin niistä oli eroon päästävä, ja hyvää työtä he tekivätkin ja myivät lähes kaikki myynnissä olleet karvapallot.

Illalla olimme vielä tuttavaperheen luona viettämässä 1-v synttäreitä. He ova adoptoineet vauvan Mogran orpokodista ja juhlimme näitä asioita eilen oikein olantakaa. Kyllä oli mukavat juhlat, ja kotiin tultiinkin vasta aamutunneilla. Sitten lähes koko yön odottelin puhelua Nairobin lentokentältä, koska lento laskeutuu Afrikan kamaralle. Tämä päivä mennytkin jutellessa niitä näitä, matkalaisten toipuessa pitkästä lentomatkasta ja itse toipuen ehkä parista liiallisesta valkkarilasillisesta ;) Noh mutta illallinen kynttilänvalossa tähtitaivaan alla ei ollut paha päätös tälle viikonlopulle.

Kaikki loistavasti ja Nairobi kuittaa.

Markkinapaikka

Jaana koriostoksilla...

Tero Saarinen-Hunt

Taas uusia kokemuksia

Heipsan!

Pyhäinpäivänvietto oli tällä kertaa hyvin uniikki. Samaan aikaan pyhäinpäivän kanssa vietettiin Diwalia, eli hindujen valon juhlaa. Olimme ensin intialaisten suosimassa paikassa nimeltään Diamond Plaza, jossa tehtiin pieniä ostoksia sekä syötiin intialaista ruokaa mahat täyteen. Päätimme lähteä myös käymään hindutemppelissä ja saimmekin samalla opastetun kierroksen kuullen intialaisesta kulttuurista, elämäntavasta ja Diwalin vietosta. Jokainen meistä sai osallistua myös osaltaan maailman parannukseen tekemällä vesirukouksen. Kaadoimme vettä erään hindujumalapatsaan päälle ja samalla sai tehdä oman rukouksen sekä rukoilla, että tämä maa olisi parempi paikka meille kaikille täällä. Mielestäni tähän kohtaan käy hyvin eräs aforismi: " Maailman ihmiset tulisivat aivan hyvin toimeen keskenään, elleivät ajattelisi etteivät tule" (Jarmo Somppi) 
Illan päätteeksi saimme olla mukana vielä hindujen messussa upeassa temppelissä. Musiikki soi, ihmiset lauloivat, soittivat, ja iloitsivat. Eräs nainen kiersi kynttilän kanssa ihmisjoukossa ja jokainen sai ottaa valoa kynttilöistä itselleen tulevaa vuotta varten. Minäkin totta kai osallistuin. Kokemus oli hieno! 

Pyhäinpäivänvietto jatkui vielä osaltaan tänäänkin. Muksuilla oli koulussa Halloween-bileet ja pääsin osallistumaan niihinkin. Anja tarvitsi meikkausapua ja siskohan on aina valmis auttamaan. Olipa hauska päästä näkemään lasten erilaisia ihania asuja, iloja, kavereita ja hieman jännitystäkin, joka tietysti kuuluu Halloweeniin.  

Nyt istumme meidän kantisklubilla koko poppoo.  Syödään hyvin, otetaan pari lasia valkoviiniä ja kirjotellaan blogin kuntoon! 

   

















Ihanaa viikonloppua! 

Rakkaat Keniassa

Heipsan ja kukkuluuruu uudesta blogiosoitteesta!

Blogit.fi laittoi sivunsa kiinni ja oli melkoinen työ siirtää kaikki jo kirjoittamani tekstit ja kuvat tälle uudelle sivustolle, mutta täällä ne nyt kuitenkin on. Tekstin perässä näkyvä päivämäärä kertoo milloin teksti on kirjoitettu, koska muuten kaikki tekstit näkyisivät 2.11 kirjoitettuina. Kommentoikaa ihmeessä jo olemassa olevia tekstejä ja uusia postauksia. Tämä sivusto vaikuttaa erittäin toimivalta. 

Viime kirjoituksesta onkin rutkasti aikaa. Hiljaiselolle täällä blogimaailmassa on kuitenkin syynsä..Rakas poikaystävä, pikkuveli ja isäpuoli oli 2.5 viikkoa täällä kyläilemässä ja aikamoista haipakkaa pidettiinkin heidän täällä ollessaan. Nähtiin Nairobia monelta eri kantilta, orpokotiin ja slummeihin tutustumista, Mombasan valkoiset hiekkarannat sekä huipentumana telttasafaria yhdessä kiimaisten leijonien kanssa :) Leijonat siis kirjaimellisesti tulivat parittelemaan meidän leirialueelle ihan telttojen viereen. Aamuyöllä heräsin naarasleijonan jokseenkin kovaääniseen kehräykseen ja niinhän ne jellonat olikin aivan telttojemme vieressä. Hieman jännitti! Kokemus kuitenkin kruunasi kaiken, ei tuollaista kaikki saa kokea. 

Suomivieraat lähtivät takaisin kotopuoleen toissapäivänä ja itsellä vielä reilu 5 viikkoa aikaa täällä ennenkuin menen itse perässä. Aion nauttia täysillä viimeisistä ajoista täällä ja ottaa kaiken irti. 

Nyt juhlitaan pyhäinpäivää shamppanjan ja Nyama Choman siivittämänä ja tyttöjen tekemät kurpitsalyhdyt kruunaa tunnelman kynttilänvalollaan. Rauhaisaa pyhäinpäivää jokaiselle. 

Jännittää :))

Heipsan!

Niin se aika vaan meni siitä kesästä kun puhuttiin poikaystävän kanssa, että reilun parin kuukauden päästä nähdään. Nimittäin enää huominen ja saa mun rakkaita tänne vierailulle. Isäpuoli, pikkuveli ja poikaystävä tulevat siis tänne 2.5 viikoksi.  Luvassa kaikkea mukavaa tekemistä, mm. safaria, rantsua, nähtävyyksiä, aurinkoa, ja mikä tärkeintä; mukavaa yhdessäoloa! Varasin meille myös reissun teeplantaaseille, sillä en ole vielä itsekään käynyt teefarmilla tutustumassa. Ja se on kuitenkin aika uniikkijuttu!

Mograssa asiat rullaa ja koko ajan yritetään puskea asioita eteenpäin ja toivottavasti jotain saataisi aikaiseksikin. Noh ainakin meidän yhdistys avaa piakkoin pankkitilin ja voidaan aloittaa jäsenrekisteröinnit. Meille on tulossa myös maailman mahtavimmat nettisivut! Kääk, saatiin ne lahjoituksena. Aika jännää tämä yhdistystoimintakin, kun en ole ennen tällaisessa ollut ollenkaan mukana. Pari kuukautta aikaa vielä tehdä kovasti töitä myös yhdistyksen ja orpokodin asioissa, ja sen aion tehdä!

Tytöt ovat parasta aikaa mun luona yökylässä. Katottiin Harry Potter-elokuva ja syötiin kippotolkulla mässyjä. Tytöt tuhisee tuossa vieressä ja minä päätin kirjoittaa tämän blogitekstin. Huomen aamulla heti ratsastamaan, sitten mani-ja pedikyyrit ja illalla juhlimaan. Sunnuntain oon toivottavasti puolikoomassa, etten jännitä niin paljoa 

Ihanaa ja nautinnollista viikonloppua ihan jokaiselle!

Arki jatkukoon

Terrori-iskusta on kulunut nyt viikko ja arki alkaa pikkuhiljaa palailemaan normaaleille uomilleen..Vaikkakin jäljet se jätti. Ostoskeskukset ja väenpaljoudet kierretään nykyään kaukaa. Pelolle ei saa antaa kuitenkaan liikaa valtaa,vaan pitää yrittää jatkaa elämää mahdollisimman normaalisti. Lähes koko viime viikko meni vielä ihan kotioloissa, mutta ensi viikko tuokoon tullessaan uusia kivoja juttuja.

Olemme suomitunneilla jatkaneet kieliopin harjoittelua sekä meillä on eräs projekti meneillään. Siitä kerrottakoon lisää myöhemmin  Muksuista myös yksi kiva juttu on ollut se, että he ovat saaneet perjantaisin pitää oman suomitunnin. He suunnittelevat ja toteuttavat suomitunnin haluamallaan tavalla. Anja ja Elsa ovat pitäneet jo omat suomituntinsa ja seuraavana vuorossa on Alex. Anja veti suomalaisia pihaleikkejä- ja pelejä, Elsa kokkauskilpauilut ja Allu aikoo pitää teoriaopetusta jalkapallosta ja lopuksi futistreenit oppien perusteella. Kovasti kyllä pidän tämän perheen lapsista ja toivon, että aina saisin olla osana heidän elämäänsä.

Ja mahtijuttu…Ystäväni Elsa Suomesta tulee seuraavaksi siskoksi Miochien perheeseen. Ihana tietää, että hommat jatkuu hyvin sekä täällä perheessä että Mogran orpokodissa!

Kovasti odottelen jo rakkaita Suomesta tänne vierailulle. Tasan kaksi viikkoa ja saan olla heitä vastassa lentokentällä <3 Ihanaa ensi viikkoa kaikille!